Finland – Architectural, construction, engineering and inspection services – Alueelliset katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamispalvelut 2027 - 2028
Tender description
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala pyytää tarjoustanne ajalle 1.1.2027–31.12.2028 ajoittuvista katujen ja kunnallistekniikan rakennuttamiseen liittyvistä palveluista. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen optiokausi 1.1.2029–31.12.2030, jonka käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita tulevien palveluiden määristä eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei anna palveluntuottajalle yksinoikeutta, vaan tilaajalla on oikeus hankkia palveluita myös muilta palveluntuottajilta. Palveluun kuuluu katujen ja kunnallistekniikan rakentamisen projektinhallintaan, kustannus- ja laadunhallintaan, selvitysten tekemiseen sekä rakennuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hankittavat tehtävänimikkeet ovat projektikoordinaattori, projektipäällikkö ja rakennustöiden valvoja. Hankinnan kohteena on neljä erillistä osa-aluetta. Eteläisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiiri 1. eteläinen) Läntisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiiri 2. läntinen) Pohjoisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiirit 3. keskinen, 4. pohjoinen ja 5. koillinen) Itäisen alueen kadut ja kunnallistekniikka (Helsingin suurpiirit 6. Kaakkoinen, 7. Itäinen, 8 Östersundom Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa neljästä osa-alueesta ja jättää kullekin tarjoamalleen osa-alueelle enintään neljä rinnakkaistarjousta. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Hinnan vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjousten määräarvioon perustuvista kokonaishinnoista seuraavalla kaavalla: Hinnan vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten alin annettu kokonaishinta / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen kokonaishinta) × 40,00. Laadun vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjoukseen
Eligibility criteria
The full eligibility and assessment pack is released with the tender documents.
Get the full tender details
The contracting authority, budget, contact details and document pack are shared with the organisations we support on this opportunity. Tell us you are interested and we will come back within one business day.
- Contracting authority
- Contact information
Similar open tenders
Bidding for this one?
The team behind this board writes the response, shapes the evidence and keeps the submission moving. Read the workstream that fits before the closing date does.
Want help winning one of these?
We write the response, shape the evidence and keep the submission moving — from a single workstream to the whole bid.